20.5.2018

Kevätretken kierrokset Hämeen järviylängöllä


Teksti ja kuvat Kaija Virtanen
Retkikohteena on Hämeen järviylängöllä Räyskälän kylässä sijaitsevan Iso-Melkutin järven sekä Saaren Kansapuiston Suujärven kiertävät reitit. Retki alkaa aurinkoisena lauantaina 19.5. kello 8.30, kun retkeläiset tulevat Raisio kaupungintalon luokse ja asettuvat linja-autoon. Kuljettaja Terhi ohjaa auton Salon ja Someron kautta Iso-Melkutin järven P-paikalle Tauluntie 146, Loppi. Mukavan tasainen puheensorina kuuluu matkan aikana, kun 40 retkeläistä vaihtavat kuulumisia.
Ilvesreitillä on hyvät opasteet
P-paikalta järven rantaan vievä polku on osa pitkää Ilves-reittiä. Järven ympäri kulkeva reitti on merkitty sinisin merkein. Kirkasvetinen, sukeltajien suosima Iso-Melkutin järvi on syntynyt kangasmaastossa olevaan suppaan, jota kapea harjulaakso on muotoillut, tietää google. Maasto on helppokulkuista kangasmetsää. Matkan varrella on merkitty paikka, jossa kasvaa rauhoitettu Hämeenkylmänkukka – Kanta-Hämeen maakuntakasvi. Ryhmä sukeltajia on tänäänkin paikalla, kun etenemme kohti taukopaikkaa.
Hämeenkylmänkukka on rauhoitettu
Puita ei kannettu mukanamme turhaan, sillä makkaran paistaminen ja niiden nauttiminen antavat monelle retkelle täysosuman. Istumapenkit ovat vähissä. Tämä joukko uskaltaa istua myös maassa. Luonto hellii meitä. Aurinkoista ilmaa viilentää keväinen leuto tuuli. Suorassa seisovat männyt luovat komeat varjot taukopaikalle.Tulipaikka sijaitsee kumpuilevan harjumaaston notkelmassa.
..ja niin makkarat paistuvat ja maistuvat..

Taukopaikka varjoisassa notkelmassa

Kierros jatkuu. Kapea polku kuljettaa eteenpäin aivan lähellä rantaa. Näkyy selvästi kirkasvetisen järven pohja. Rannan tuntumassa järvi ei ole syvä. Ylitämme kauniin puisen sillan, jonka Lopen Samoojat ovat 7.10.2006 pystyttäneet. Vähä-Melkutin järvi jää oikealle. Ilman siltaa olisi hankala jatkaa Iso-Melkutin järven kierrosta.
Siillan jälkeen matka jatkuu..
Sillan jälkeen polku siirtyy pois rannasta ylemmäs metsään. Sitten yllättäin kapeassa koivun rungossa loistaa ’pahkura’. Siirryn lähemmäs kuvaamaan. Pienellä mielikuvituksella ’pahkurasta’ saa esille ’sykkivän sydämen’.
Sydämmellistä retkeä!
Aurinko lämmittää selkäpuolta, kun jatkamme sinisten merkkien viitoittamaan reittiä eteenpäin. Ennen P-paikalle saapumista nopea nainen ehtii jopa käydä uimassa Iso-Melkutin järvessä. Rinkkalaiset ovat monipuolisia ja nopeita käänteissään – ainakin osa meistä!
.. jos metsään hauat mennä nyt, ehkäpä yllätyt.. 

Järvi kierretty, käännytään loppusuoralle. 
Sitten siirrymme linja-autolla Saaren kansanpuistoon. Täältä löytyy linja-autolle parempi P-paikka.  Saaren kansanpuisto sijaitsee Hämeen järviylängöllä maisemallisesti ja geologisesti arvokkaalla Kaukolanharjun harjualueella. Alueella on lukuisia suppakuoppia, jotka syntyivät, kun jääkuopasta irronnut valtava lohkare jäi maa-aineksen alle. Myöhemmin lohkare suli romauttaen maan kuopan päälle. Kirkasvetinen Suujärvi on harjusuppajärvi, kuten monet muut alueen järvet, tietää google.
Tauolla Saaren kansanpuistossa
Lähdemme reitille, mikä kiertää Suujärven. Aluksi on kuitenkin tauon paikka. Nyt pysähdymme uimapaikan tuntumassa. Kaksi reipasta haluaa uida ja toiset nauttivat eväitään ja lepäilevät.
Nousua Raanpäänharjulle
Reitin alussa on nousua Raanpäänharjulle. Opastaulun mukaan Raanpäänharju nousee jyrkkänä seinämänä Suujärvestä ja muodostaa järven itärannalle 30 metriä korkean selänteen, jonka tasainen laki on paikoitellen 20 metriä leveä.
Harju kapenee Suujärvenharjulla
Järvi pilkottaa korkeiden mäntyjen takaa ja polkua on hyvä kävellä. Sinikukkainen metsäorvokki tervehtii polun varrella. Mustikan kukat hehkuvat vihreiden lehtien lomasta, kun katsoo tarkkaan. Tulemme risteykseen, josta jatkamme Suujärvenharjulle. Kuljemme myös täällä pitkin Ilves-reittiä. Harjun tasanne kapenee, reunojen jyrkkyys tulee paremmin näkyviin.
Näkymä reitin varrelta
Opastaulu kertoo, että Suujärven ja Määrlammin vesien väliin ahtautunutta, alueella tyypillistä pitkittäisharjua kutsutaan Suujärvenharjuksi eli Järväharjuksi.  Muodostelma on likipitäen samanlaista koko matkan korkeata, kapealakista ja jyrkkäseinämäistä. Vuorotellen se laskee ja nousee, muodostaa kumpuja ja mutkittelee runsaasti. Harju kohoaa paikoitellen 20 metriin järvestä. Opastaulun kuvaus toteutuu, kun kuljemme eteenpäin. Hieno juttu!
Tukkien ylivetouoma
Polku laskeutuu ja taulusta voimme lukea. Tämä on tukkien ylivetouoma. Aluetta ympäröiviä vesistöjä pitkin on tukkeja voitu helposti uittaa, paitsi vaikeakulkuisten harjujen takia. Sen vuoksi matalampaan kohtaan on tehty kapea uoma, jota pitkin puutavaraa on voitu siirtää vesistöjen välillä.

Suurjärven kiertävä reitti laskeutuu tielle. Kulkua voi jatkaa joko järven rantaa pitkin tai maantien reunaa. Rannassa kulkeva reitti on kivinen, joten mm. luontoon.fi sivuilla suositellaan kulkemaan maantien reunaa.  Meistä toiset kulkevat polkua, toiset maantien reunaa. Kaikki saapuvat samanaikaisesti linja-auton luokse. Väsyneinä, mutta toivottavasti onnellisina, kotimatkamme alkaa. Ajelemme Forssan kautta 10-tietä Turkuun päin. Matkalla pidämme vielä pienen tauon Kahvikeitaan luona. Raisiossa olemme klo 17, joten retkipäivään tulee pituutta 8 ja puoli tuntia.

Kiitos ja kumarrus kaikille retkeläisille ja erityisesti sisarelleni Kirstille. Hänen ansiotaan on, että tämä retki toteutui turvallisesti ja hyvien ’tapojen’ mukaisesti.

Retkeläiset etenevät - mitähän kukakin miettii?




























17.5.2018

Yhdessä iltaretkellä Luonnonmaalla

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen
Armonlaakson Vaeltajien ja Raision Rinkan retkeilijät tekevät tiistaina 15.5.2018 yhteisen iltaretken Naantalin Luonnonmaalle Haijaisten luontopolulle. Retken lähtöpaikalle Toimintakeskuksen, Suutarintie 5, pihalle kokoontuu 18 henkilön ryhmä.
Retki alkaa, nostakaa oikeaa jalkaa...
Aurinko on paistanut koko päivän, joten lämpöä riittää vielä iltaretkelle. Kello 18 täsmällisesti puheenjohtaja Hannele Moskajärvi toivottaa kaikki tervetulleiksi patikoimaan. Kiitostaputusten jälkeen ryhmä lähtee iloisin ja odottavin mielin metsäpolulle Hannelen jälkeen.
Mustikka on terveellinen marja - pian kypsiä!

Polku kulkee metsässä mutkitellen nousten välillä kalliolle. Pitkospuut kopisevat askelien alla. Mustikat ovat viittä vaille valmiita poimittaviksi. Valkovuokot vilkuttavat vihreän kasvillisuuden välissä. Aurinko valaisee pienen suon. Koivut seisovat koreina vaalean vihreissä lehtipuvuissa. Polun juuria pitää vähän varoa, sillä kuljetulla polulla juuret ovat tulleet näkyviin.
Kalliolle on mukava istahtaa - on juomatauko
Ohitamme opastaulun, jossa kerrotaan Naantalin kulttuurimaiseman historiasta. Valitettavasti kartan tekstit ovat ajan saatossa kuluneet melko näkymättömiksi. Siniset metsäorvokin kukat erottuvat polun varrella. Pieni kuivumaan päin oleva puro reunustaa polkua, kun nousemme ylös kalliolle. On juomatauon paikka.
Mustikanvarret mattona ja matka jatkuu
Matka jatkuu alas kalliolta. Maastossa pitkospuut vievät tasaisempaan maastoon. Iloisen vihreä mustikka’matto’ peittää keväisen metsän, kun vaellamme mäntyjen reunustamaa polkua kohti Nikulan vuorta. Vuorelta on näkymät alas laaksoon sekä läheiselle Hyypiövuorelle.
Nikulanvuorella ollaan ylhäällä
Palaamme takaisin lenkille ja jatkamme kohti Villan tilaa. Matkaa tilalle on opasviitan mukaan 900 metriä. Metsäinen polku laskeutuu alaspäin, mutta nousee vielä kalliolle ennen kuin tulemme tilan maille. Tien vieren kasvustosta päätellen meren pinta on ollut aikanaan tässä.
Mäkeä alas ja kohti valoisuutta 
Auringon paistaessa illan taivaalta kävelemme rantaan. Meren tuoksu on hurmaavaa. Katselemme ympärillemme ja kuulemme Jyrkiltä, miten Rinkka on aikanaan isännöinyt näissä maisemissa Suomen Ladun tapahtumaa.
Villan tilalle vievän tien varrella on kaunista
 Villan tila sijaitsee Luonnonmaalla Kirstilässä. Naantali osti Raision kaupungin käytössä olleen Villan tilan, ja kauppaan sisältyi kunnostusta vaativa uimaranta - tietää google.

Hiljaa ihmetellen palaamme takaisin ’Silmu’ luontopolulle. Aurinko lämmittää. Suopursujen tuoksua ei voi välttää, sillä ne kukkivat ja levittyvät mattona mäntymetsässä. Huonokuntoisesta opastaulusta voi juuri ja juuri lukea: Koivu – naisellisuuden vertauskuva on otsikkona. Suomessa kasvaa kolme koivulajia raudus-, hies ja vaivaiskoivu. Rauduskoivun oksat riippuvat, sitä kutsutaan usein riippakoivuksi. Hieskoivun nimi kertoo lajin kasvavan hiesmaalla eli märemmällä kuin rauduskoivu. Vaivaiskoivu on kääpiökasvuinen, johon sen nimi viittaa.
Paluumatkalla voi ihailla mäntyjen mutkia.
Seuraavaksi saavumme laavun luokse tulipaikalle. Palvelu on valttia, sillä Armonlaakson vaeltajien joukosta on valtuutettu tulimestari hoitanut hyvän tulen grilliin. Tauolla kuuluu leppoisa puheensorina. Metsäinen vaellus on rauhoittanut kulkijat ja evästauko rauhoittaa vatsan.
Laavulla evästauolla
Laavulta lähtöpaikalle vie leveä polku. Lyhyt, jyrkkä ylämäki saa minut ja Annen juoksemaan ylös. Pitäähän sitä pikkuisen hengästyä, jotta kunto ei pääse kokonaan rapistumaan.
 
Naantalin Silmu – luontopolusta on verkossa seuraava teksti:
Silmu
Luonnonmaa on vanhinta Naantalia. Asutusta siellä on ollut jo 1100-luvulla. Ihmisen käden jälki näkyy Silmun varrellakin. Rehevät notkot on raivattu pelloiksi ja metsät ovat suurelta osin kallioisia mäntymetsiä. Luontoa elävöittävät pienet suot ja lammet. Silmu-lenkillä tutustut alueen luontoon, eläimiin ja kulttuurimaisemaan.

Haijaisten Silmu, jonka lähtöpaikka on entinen koulu, on noin 4 km pitkä polku, joka on viitoitettu aurinkotunnuksin merkityillä viitoilla sekä punamultamaalilla. Reitiltä on viitoitus myös Villan tilalle. Matkan varrella voi ihailla näköalapaikalta maisemia ja välipalan voi nauttia laavulla, jossa on myös tulentekopaikka.
Valkovuokkojen tervehdys - kiva hetki - tämä iltaretki!
Kiitos Hannele! 
Mukava reitti, josta tuli ’sportrackeriini’ 6,37 km ja kiva lenkki.

10.5.2018

Unelmien liikuntapäivä Luontotarha Lumikon luona


Teksti ja kuvat Kaija Virtanen 

On kaunis, kesää enteilevä toukokuun 10 päivän sää, kun lapsia ja aikuisia sankoin joukoin saapuu Luontotarhan pihapiiriin osoitteeseen Hulvelankatu 35 Raisio.
Muistipelin lumoissa - taustalla Pajupilli luontoretkinäyttely
Unelmien toteuttaminen alkaa muistinystyröitä hieromalla. Pelipaikka on pihalla, jonne on 16 pesuvadin  alle piilotettu esineitä – kaksi samanlaista. Pelin alussa joukkueet asettuvat eri puolille pelikenttää. Lapsia on paljon, joten sovimme, että vain lapset pelaavat.

Leppoisasti peli etenee. Kentän reunoilta kuuluu ohjeita ja oikein pienen lapsen kanssa aikuinen etsii esineelle paria. Hyvin tulemme toimeen, vaikka muutamat puhuvat keskenään vierasta ’murretta’.  Pelaaja kääntää kaksi pesuvatia, koko porukalle näytetään, mikä esine löytyi. Mikäli löytyy kaksi samaa esinettä, ryhmä saa pisteen ja löytäjä näyttää ’voittotanssin tai – hypyn’, johon kaikki yhtyvät. Näin jokainen on mukana liikunnan ilossa. Voittaja saa myös raikuvat aplodit.
 
Evästauko pidetty - kohti uusia unelmia!
Muistipelin jälkeen on evästauon paikka. Aurinko paistaa ja mehu maistuu. Muumit katselevat pöydällä tarkkavaisina; mitähän seuraavaksi tapahtuu?
Reijan kädessä helistin kutsuu uuteen leikkiin. Lapset saavat Luontobingo – paperin ja lyijykynän. Luontobingon pelaaminen tapahtuu siten, että luonnosta etsitään ruudukossa olevia asioita esim. valkoinen kukka, kun pelaaja näkee kukan, hän saa rastittaa ko. ruudun. Ruudukossa on 5 vaaka- ja pystyriviä.  Yhden vaakarivin asiat on kehystetty samalla värillä.  Bingo toteutuu, kun samalle pysty- tai vaakarivillä on 5 rastia. Muutamia bingohuutoja kuului lasten kirkkaalla äänellä.
 
Luupin avulla on kiva tutkia!
Käpyjen, neulasten ja muiden asioiden etsiminen antaa lisämielenkiintoa, kun samalla etenemme polkua, jonka varrelle Reija oli vienyt Muumien kuvia ja tehtäviä. Hemuli -taulun luona lapset saavat luupit, joilla pääsevät tutkimaan puita, kiviä ja kasveja. Eräs äiti innostuu myös luupin kautta tutkimisesta. Luuppi on tavallaan suurennuslasi.
 
Luontobingo ja muumien juttuja!
Metsäretken päätteeksi lapset ja Reija rakentavat Pikku Myylle tuulikellon maasta löytyneistä tikuista, kaarnasta ja lehdistä.
 
Tuulikello maasta löydetyistä aineksista!
Aika kuluu kuin siivillä suuren joukon kanssa. Kimplen ’kiemurat’ jäävät tällä kertaa tekemättä. Hyvä – että on uusia leikkejä tuleville tapahtumille.




4.4.2018

Hiihtomatkalla Äkäslompolon Nilivaarassa

Teksti ja kuvat: Kaija Virtanen

Perjantaina 16.3.2018 illalla Taivassalon linja-auto täyttyy hiihtomatkalaisista ja heidän matkatavaroistaan. Yö on edessä. Matka etenee Nelostietä keskeltä Suomea. Tauot katkaisevat sopivasti uinuvien matkalaisten istumisen. Ihmeen nopeasti pitkä taival taittuu ja vuorokausi vaihtuu.

Lauantai 17.3.
Puolen päivän maissa olemme perillä Nilivaaran Raitismajassa – retkemme majapaikassa. Lämmin kalakeitto kera ystävällisen henkilökunnan toivottaa meidät tervetulleiksi. Huoneiden numerot Hannele, matkanvetäjä, kertoi jo matkan aikana. Näin kaikki sujuu lupsakasti, vaikka väsy taisi useimmilla painaa silmäluomia. Toiset lähtevät heti laduille. Toiset suuntaavat kylille. Tällä matkalla vain ruokailu- ja saunomisajat ovat ’kiinteitä’. Muun ajan jokainen saa viettää mielensä mukaan.
Sununtaina valmistaudutaan lenkille
Sunnuntai 18.3.
Hyvin nukutun yön jälkeen maistuu aamuruokailu, sitä täällä on tarjolla yllin kyllin. Saadaan vielä eväät mukaan, jotta jaksetaan päivän ponnistelut. Kello 10 kokoontuu yksi hiihtoporukka yhteislähtöön majapaikan pihalle. Sukset on sitä ennen voideltu keliin sopivalla voiteella. Raitismajan alakerrassa on hyvä tila niin suksien voiteluun kuin niiden säilyttämiseen.
Latu vie ja sukset luistavat
Aurinkoa, valkoista lunta ja hyvät ladut tarjoaa Ylläs. Komeat, valkohattuiset männyt reunustavat latua, kun etenemme tasaiselta ylös mäkeen ja metsän suojaan. Ihmetyttää, miten lumi pysyy kapean oksan päällä. Kun katsoo tarkkaan ja antaa mielikuvitukselle vallan, lumen ja puiden yhteydestä löytää monenlaista taidetta.

Kuukkeli katselee - ruokaa!
Hangaskurussa pidämme tauon. Kuukkelit ovat lähettyvillä, kun retkeilijät ruokailevat. Saan kuvan hyvin syöneestä linnusta. Tauon jälkeen tuuli yltyy, mutta onneksemme se puhaltaa takaa. Lisäksi maasto viettää loivasti alaspäin. Näin etenemme sujuvasti 3 kilometriä. Hiihtäjiä on paljon liikkeellä. Toiset suihkivat vauhdilla luistelutyylillä. Toiset painelevat perinteistä hiihtoa.
Koskikaran kotivesi
Maisemat vaihtuvat, lumi hohtaa valkoisena, on hieno talvipäivä. Koskikaraa ei näy, mutta sen herkän äänen voi kuulla, kun keskittyy. Majapaikassa saunominen, maukasta poronkäristystä päivälliseksi, kerhotiloissa hiihdon väsyttämien jäsenten venyttelyä, iltapalan nautinto – ja ensimmäinen hiihtopäivä on takana.
Nilivaarassa taidetta
Maanantai 19.3.
Aamun avaus antaa taivaalta harvakseen hentoja lumihiutaleita. Kun lähdemme ladulle kello 10, sade on tauonnut. Ajatuksissa on valloittaa Velhon kota. Muita hiihtäjiä on huomattavasti vähemmän kuin eilen. Tasaisen maaston jälkeen seuraa reipas nousu Kellokkaan (Luontokeskus) luokse. Pieni tauko on ansaittu, kun ylämäki jää taakse.

Matka jatkuu Varkaankurun kautta kohti Tunturijärveä. Nousun jälkeen tulee aina lasku ainakin täällä Ylläksen rinteillä. Hiihto etenee leppoisasti. Luisto on sopivaa. Ladut eivät ole jäisiä. Ohitamme kaksi lapsi perhettä. Lapset ovat ahkiossa ja aikuinen vetää hiihtäen jälkikasvua. Kun tarpeeksi kauan laskettelee, tulee lopulta Velhon kodan pihalle. 
Itse Velho lumihattuineen
Velho vartioi lumisena. Taulussa on kielto katolle kiipeämisestä. Kutsuvan lumisena ja kaltevana katolta olisi varmaan mukava laskea pyllymäkeä, mutta - kieltoa on hyvä kunnioittaa. Suksia telineissä, hiihtäjiä kodan ulkopuolella ja sisällä. Suosittu paikka. Sisätiloista löytyy meille sopiva pöytä – nautitaan munkkikahvit.
Vessarakennus Velhon kodalla
Velhon kodan lisäksi katsomisen arvoinen on myös vessarakennus. Ovien kahvoista (Vaatimet-Hirvaat) pitää ymmärtää kumman oven aukaisee, kun tulee vessatarve. Tällä kertaa lumi on tehnyt rakennuksesta komean taideteoksen.

Paluumatkalla latu polveilee mukavasti maastossa ylös, alas ja kurvaa lopulta Äkäshotellin suuntaan. Sitten ollaankin jo Nilivaarassa ja hiihtäjille tuli ulkoilun raikkautta monta tuntia.
Hiihtäjät menossa Totovaaralle
Tiistai 20.3.
Aurinkoinen aamu. Lämpömittari näyttää 22 miinus astetta. Päivän mittaan lämpenee 10 asteen paikkeille. Linja-auto vie halukkaat Totovaaraan johtavan ladun lähtöpaikalle. Edessä on pitkä, loivasti nouseva alkutaival. Ladun varren puut ovat kauniita. Yksi koivu on saanut ympärilleen hienon kierrekoltun. Luminen maisema häikäisee valkoisena.
Valkoista ja kaunista ladun varrella
Tuuli on leuto ja aurinko helliin, kun saavutamme ’huipun’. Totovaaran laki on ristitty Haavepaloksi. Katsojan silmiin avautuu Aakenuksen kattilalaakso koko komeudessaan. Taustana kiertää valkorinteisten tunturien ketju. On aika pysähtyä ja nauttia maisemasta.
Haavepalolta näkymä Aakenuksen laaksoon
Toiset jatkavat latua alas Villen kämpän suuntaan. Me palaamme takaisin risteykseen, josta latu laskee Tammituvalle. Naavatupsu on päättänyt asettua ladulle ja tekee laskijalle (minulle) tepposen. Onneksi reunassa lumi on pehmeää, kun moksahdan siihen. Ilman muita haavereita selviämme Tammituvalle. Tauolle menemme sisätiloihin, sillä kaikki ulkopenkit ovat varattuja. Syynä lienee komea aurinkoinen sää.
Haaveilijat Haavepalolla
Seuraavaksi etenemme 5 kilometrin päässä olevalle Karhukodalle. Kodan läheisyydessä on kaunis, lumen keskellä kiemurteleva puro. Tauon jälkeen matka jatkuu. Viitan mukaan 5 kilometriä latua vie Latvamajalle. Aika rientää. Pidämme Latvamajalla pienen hengähdystauon. Sitten sukset löytävät alamäkeen ja etenevät kohti Kesänkiä. Vielä on jaksettava järven yli ja loppu latu kohti majapaikkaa. Koskikaran hento ääni kuuluu, mutta lintua ei näy, kun ohitamme linnun ’kotiveden’.
Päivän aherruksen kruunaa saunan rauhoittava lämpöinen voima sekä iltavenyttelyn antama happi lihaksistolle.
Vesi virtaa Äkäsmyllyn luona
Keskiviikko 21.3.
Myllyhiihtopäivä – saamme autolla kuljetuksen Äkäsmyllylle. Tumma joen pinta valkoisen lumen saartamana saa tarttumaan kameraan. Lunta tupruttelee hiljalleen taivaalta ja ladut ovat loistokunnossa, lähdemme kohti Peurakaltiota. Ylämäkeä riittää, joten pysähtyminen on paikallaan, jotta hengitys tasaantuu. Olemme nauttimassa – emme kilpailemassa.
Peurakaltiossa tauolla
Rakennus pihan toisella puolella 
Sade pitää taukoa meidän kanssamme, kun evästämme ulkona. Pihan toisella puolella seisovalle rakennukselle lumi on järjestänyt taiteellisen katon. Peurakaltiolta jatkamme pitkin vaaran rinnettä polveilevaa latua kohti Elämän Luukku – nimistä taukopaikkaa. Valkoiset lumihatut pukevat latvoja, joita lumikuorrutuksen saaneet rungot pitävät pystyssä. Tuisku on tehnyt taidetta. Reipas, jyrkkä lasku joelle ja vaaran rinnettä nouseva latu vievät Elämän Luukun pihalle.
Elämän Luukun ulko-ovi
Nyt on munkkikahvit paikallaan, joten asettaudumme sisätiloihin. Ulkolaisia retkeilijöitä tulee ja menee – ainakin saksaa puhuvat. Matkaa on vielä paljon jäljellä, joten ylös ulos ja suksille! Laskeudumme pitkää mäkeä alas Äkäsjoen jäälle. Sade on yltynyt ja tuuli lyö vasten kasvoja. On talvi. Matka etenee, kun siirtää sauvoja ja suksia vuorotellen eteenpäin. Tasaista matkantekoa riittää kilometritolkulla. Vihdoin metsänreuna tulee vastaan ja vastatuuli hellittää.
Tästä sisälle Navettagalleriaan..
Kulttuuria tiedossa – poikkeamme sisälle Navetta galleriaan. Munkkikahvi maistuu – hiihtäjät virkistyvät, sillä vielä on matkaa majapaikkaan. Reippailun jälkeen ’maalissa’ on mukava poseerata urheilutamineissa.
Hiihtoretki takana..
Torstai 22.3.
Aamupalan jälkeen linja-auto vie halukkaat retkelle Lainion lumikylään. Lumikylä eli SnowVillage rakentuu joka vuosi eri teemoilla. Tänä talvena teema on Game of Thrones. Työt alkavat vuosittain jo marraskuussa. Silloin syntyy jäästä ja lumesta hienoa taidetta. Kuljemme käytäviä, avaamme hotellihuoneiden ovia, ihailemme näkemäämme. Kaiken synnyttämiseen on tarvittu paljon taitavia tekijöitä ja taitoa. Sisäänpääsyn 15 eurolla sai vastinetta ja puolitoista tuntia kului nopeasti.
Lumikylän käytävällä 
Huoneen taulu - ihana!
Jäätaiteen lumoista paluu Raitismajaan ja hiihtotamineet ylle – vielä on aikaa mennä ladulle. Aurinko hellii. Pakkasta on muutamia asteita ja tuulikin lepäilee. Lähdemme Kertun kanssa Karilan suuntaan ja kierrämme noin 10 kilimetrin lenkin. Hyvässä säässä emme malta vielä mennä majapaikkaan, vaan hiihdämme tutkailemaan koskikarojen kotivesille.  Ei tultu turhaan. Kaunis mustavalkoinen koskikara uiskentelee vedessä. Kun lähestymme, se lähtee lentoon. En saanut kaverista kuvaa, vaikka yritin.

Edessä Isomettän nousu
Perjantai 23.3.
Aurinko paistaa ja tuuli on levossa. Lähdemme klo 9 liikkeelle kolmen naisen (Riitta, Kerttu ja Kaija) voimin ajatuksena kiertää Yllästunturi. Öinen pakkanen on tehnyt ladut nahkean nihkeiksi – ei oikein hyvin luista. Tasaisen taipaleen jälkeen kapuamme pitkän ja maineikkaan Isometsän (Jarin) nousun. Puut ovat lumen koristamia, jopa hento koivu on saanut lumikasteen.
Takana osa Isomettän noususta
Pysähdymme latujen risteyksessä. Kolme lasta hiihtää ohi vauhdikkaasti luistelutyylillä, yhden puseron selässä lukee Perniön urheilijat. Lasten takana naisihminen hiihtää rauhallisempaa vauhtia. Tunturijärven laavun luona lapset ruokkivat innokkaina kuukkeleita ja ovat hyvillään, kun linnut nappaavat tarjottavan kädestä. Kuukkelit ovat pullukassa kunnossa – ruokaa on ollut hyvin tarjolla.
Aurinkotuvan sisällä 
Me pysähdymme myös laavulle hetkeksi ’tankkaamaan’. Matkamme jatkuu valkoisia, hyvin tehtyjä latuja kohti Aurinkotupaa. Ennen Aurinkotupaa tulee vastaa kaksi maastopyöräilijää. Tarkistavat ovatko oikealla reitillä. Taisivat epäillä, kun pyöräilyreitti poikkeaa välillä hiihtoladun yli ja kulkee ladun vieressä. Pyöräreitti on merkitty sinisin, luonnosta hyvin erottuvin merkein.

Aurinkotuvan pihapiirissä ja paljon suksia ja parkkipaikalla autoja. Aurinkoinen sää on houkutellut ihmiset ulkoilemaan. Muutama lumikelkkailija on myös paikalla. Aurinkotuvan sisätiloissa maistuu kahvi ja munkki. Lisäksi täällä on mahdollisuus sisävessan käyttöön, joten käytämme tuon edun.
Lumista taidetta ladun varrella
Ladulla ei ole ruuhkaa. On mukava hiihtää ja fiilistellä rauhallisesti loman loppupäivänä. Latu polveilee mukavasti tunturin reunamilla, kun lähestymme Kahvikeitaan laavua. Äänekkäästi saksaa puhuvat naiset ovat merkki turisteista. Hiljaisempi äänenkäyttö sopisi paremmin lappilaiseen luontoon.

Tauon jälkeen jatkamme Latvamajan kautta, sillä meitä houkuttaa enemmän tasaisempi maasto. Pientä mutkaa, nousua ja laskua ovat laduntekijät tähänkin reittiin löytäneet. Matkamme etenee, sillä pian saavumme Latvamajan risteykseen. Juomahuikka ja katse ympäristöön. Aurinko tekee hienon kuvion taivaalle Yllästunturin yläpuolella. Käännymme Kesänkijärven suuntaan. Viitta näyttää matkaksi 2 kilometriä järvelle. Sitten vielä järven kautta Nilivaaraan. Järvellä vastainen tuuli antaa vielä muistutuksen sään monipuolisuudesta. Viimeisen hiihtolomapäivän saavutus – hiihtoa 36 kilometriä 7 tunnin aikana.
Näkymä Ylläkselle Latvamajan risteyksessä
Lauantai 24.3.
Kotimatka alkaa klo 8 aamulla. Nelostie kuljettaa, sää on kehnonlainen, meidän matkamme sujuu. Illan vaihtuessa yöksi noin klo 23 olemme takaisin Raisiossa ja Naantalissa.
KIITOS! Lomaviikko sujui onnellisten tähtien suojassa. Hannele kertoi kotimatkalla, että viikoksi 12 vuodelle 2019 on tehty varaus Raitismajaan majoittumisesta.

Männyn oksa on kietonut lumen paulaansa